Liberismi – unohdettu suomenko sana?

Benedetto Croce (1866–1952), hengenfilosofi ja ehkä keskeisin liberaalipoliitikko (kuvalähde Wikipedia/ wikimedia.org)

Jostakin syystä suomen kielestä puuttuu yksiselitteinen sana merkitsemään laissez-faire’a, jota Italian kielessä sitä merkitsee ”liberismo” (sanasta libero)

 Vältetään näin italiassa liberalismin sekoittaminen kapitalismiin, kun puhutaan liberalismista sanalla ”liberalismo”. Poliittinen ja taloudellinen merkitys voidaan selvästi erottaa Italiassa, ei suomen kielessä. Liberalismin ja liberismin erottelu on italialaisen liberaalin ja filosofin Benedetto Crocelta. 

Harvoin tulee ajatelleeksi, etteivät eri kielten poliittiset termit vastaa merkitykseltään toisiaan. Kun italialaiset puhuvat liberismista suomen (tai englannin) vastine on Laissez-faire-kapitalismi/liberalismi laissez-faire- capitalism/laissez-faire-liberalism).

Samaa voidaan tarkoittaa ”vapaamarkkinakapitalismilla” ‘italian vastaava termi on liberismo. Tämä sana on lainattu myös suomeen, mutta ei ole enää aikaan ollut yleisessä käytössä.

Nykyään suomea puhuttaessa puhutaan samalla englantia eli käytetään käännöslainoja englannista. Jos seurasimme italialaista keskustelua, kuten kenties joskus olemme tehneet, niin erottaisimme toisistaan liberalismin (it. liberalismo) ja liberismin (it. liberismo). Italiassa perinteisesti on haluttu selkeästi erottaa liberalistinen vapausaate/-filosofia ja vapaamarkkinakapitalismi. Ensin mainittu on laajempi ja vanhahkosti sanoen suvaitsevaisuuden ja vapaan mielen aate.

Kun erotamme termit liberismi ja liberalismi, kuulija voi ymmärtää pelkän sanavalinnan perusteella, ettei puhuja näe välttämättömäksi yhdistää liberalismia kapitalismiin. Jälkimmäisen suhde ensin mainittuun on vain satunnainen. Termi ”markkinaliberalismi” johtaa harhaan, koska se voi synnyttää mielikuvan siitä, että vapaamarkkinakapitalismi on liberalismia, vaikka tällaista yhteyttä ei ole annettuna.

Liberalismi on vapauden arvon säilyttämistä, liberismi sen sijaan vapaus-välineeseen turvautumista hyötyjen tavoittelussa ja haittojen vähentämisessä. Ajatus pohjautuu erään italialaisen ajattelijan näkemyksiin.

Liberalismin ja liberismin erottelu on Italiassa alkuaan filosofi Benedetto Crocen (1866–1952) tekemä. Hän oli myös tärkeä liberaalipoliitikko. Sen lisäksi hän kehitti idealistisen historismin.

Karl Marxin esittämän materialistisen historiankäsityksen kritiikin pohjalta Croce kehitti oman historianfilosofiansa. Historistina hän kielsi historian lait ja sen, että historialla on muka jokin päämäärä, joka toteutuu kaikesta huolimatta. Marxin ajatteluun Crocen tutustutti hänen opettajansa Antonio Labriola (1843–1904), ensimmäisiä akateemisia marxisteja ollut italialainen filosofi (ei-poliitikko, siis pelkkä teoreetikko). Antonio Gramsci (1891–1937) oli puolestaan Crocen oppilas vain akateemisessa mielessä.

Historismi on syytä erottaa historirisismista, jolla tarkoitetaan päinvastoin kuin mitä historismilla sitä, että historialla on päätä, jonka oraakkelit voivat tietää (vrt. Karl Popper). Croce myös julkaisi fasisti-intellektuellien manifestia vastaan oman antifasistisen manifestinsa.

Liberalismille talous on hyvä renki, mutta huono isäntä, liberismille eli laissez-faire-kapitalismille talous vain politiikan isäntä – kavahduttavine seurauksineen. Näitä ovat politiikan epävakaus, autoritaarisuus ja pahimmillaan jopa totalitarismi (alkuaan italialainen sana tämäkin). Liberismi eli kapitalismi voi epävakauttavana viedä yhteiskuntaa autoritaariseen/totalitaariseen suuntaan.

Lessez-faire-ajattelun/liberismin vastustaja Benedetto Croce oli toisen maailmansodan jälkeen Italian liberaalipuolueen puheenjohtaja ja osallistui Italian uuden antifasistisen perustuslain säätämiseen ja Italian ohjaamiseen uudestaan demokratian tielle.

Italialainen vapaus tai anglofoninen vapaus

Vapaus ei Crocelle ollut yksinomaan tila ihmisyksilön/subjektin ympärillä, vaan prosessi, jossa vapauden arvo säilyy tai kehittyy, jos se on säilyäkseen tai kehittyäkseen. Liberismin vapaus on pelkästään rajoitusten poissaoloa – negatiivista vapautta taloudellisilla markkinoilla ilman yhteyttä mahdollisuuksiin määrätä itsestään eli olla autonominen eri elämän ulottuvuuksia.

Liberisti pitää yllä taloutta käyttäen hyödykseen vapautta – omaa tai jonkin ryhmän, liberaali tai liberalisti edistää vapautta käyttäen hyödykseen vapaita tai valtiollisesti säädeltyjä markkinoita siinä määrin kuin yötä vaativat ne olosuhteet, jotka eivät ole liberaalin valintojen piirissä.

Italian poliittisen ajattelun renessanssiset juuret kansalaisen vapautta koskien

Italialla on historiassaan Englannista riippumaton politiikan perinne, kansalaishumanismi – mihin mm. renessanssin humanisti kuuluivat. Roomalaisen oikeuden perinteen (kuten Marcus Tullius Ciceron) mukaan ihmistä ei tee orjaksi se, että hänellä on huono, ilkeä tai muulla tavoin huono valtias, vaan valtiaan, myös hyväntahtoisen valtiaan ylivallan alaisena oleminen.

Vapaana ihmisellä ei ole minkäänlaista valtiasta, ei hyväntahtoistakaan. Ruhtinas- teoksessaan firenzeläinen Niccolo Machiavelli (1469–1527) erottaa ruhtinaskunnat, joiden suvereenisuus perustuu siihen, että ruhtinas on riippumaton toisista ruhtinaista, mutta ei siihen, että alamainen olisi vapaa ruhtinaastaan eli riippumaton toisen ihmisen ylivallasta (lat. in potestate domini).

Ruhtinaskunnan hallitut ovat määritelmällisesti orjia, kun taas tasavaltalaisen hallinnon alaiset henkilöt ovat vapaita sen vuoksi, etteivät he ole riippuvaisia heitä hallitsevien tahdosta, koska Ciceron sanoin ovat ”lain orjia”.  1600-luvun parlamentin vallan puolustajat (Quentin Skinnerin mukaan) vetosivat tähän periaatteeseen: parlamentin jäsenten ei kuulunut olla riippuvaisia kuninkaan tahdosta.

Kansalaishumanismista poliittiseen liberalismiin (liberalismo)

Kansalaishumanismi (tai renessanssihumanismi) oli eräänlaista poliittista liberalismia, jollainen ei edellyttänyt välttämättä jotakin talousjärjestelmää. Benedetto Croce, kuten edellä näimme erottaa poliittisen (tai kulttuurisen) liberalismin (liberalismo) ja liberismin eli vapaamarkkinakapitalismin tai markkinaliberalismin (anglofonisesti ilmaistuna).

Croce seuraa renessanssin poliittisen ajattelun linjaa, jossa vapausaate määritellään riippumatta siitä, miten orjallisesti markkinatalouden tai pienimmän mahdollisen valtion periaatteita on seurattu talouden järjestämisessä. Liberalismi ja vapaamarkkinakapitalismi ei ole välttämätön edellytys liberalismille, jossa vapauden arvo ja oikeusvaltion ovat keskeinen osa.