Puheenvuoro-blogit
George S. Patton Tukholmassa 1912 – Oopiumiruiske ja Berliinin peruttu revanssi.
Kun puhutaan vuoden 1912 aurinkoisista Tukholman olympialaisista, historiankirjoitus nostaa yleensä esiin suomalaisten kestävyysjuoksijoiden uroteot ja Hannes Kolehmaisen, joka juoksi Suomen maailmankartalle. Tukholman suorituspaikoilla vaelsi kuitenkin myös eräs hahmo, jonka kohdalla yläluokkainen herrasmiesurheilu, äärimmäinen fysiologinen rääkki ja kemialliset kokeilut tiivistyivät poikkeuksellisella tavalla. Hän oli Yhdysvaltain armeijan ratsuväen 26-vuotias vänrikki – mies, joka tunnettiin myöhemmin toisessa maailmansodassa pelättynä ja fanaattisena neljän tähden kenraalina: George Samuel Patton Jr.
Patton osallistui Tukholmassa nykyaikaiseen viisiotteluun, jonka paroni Pierre de Coubertin oli varta vasten kehittänyt upseerien ja sotilaiden universaaliksi mittariksi. Pattonin olympiamatkaan ja hänen suhteeseensa alkoholiin liittyi kuitenkin äärimmäinen paradoksi, jonka rinnalla tavallisilta urheilijoilta loppuvat eväät kesken.
Fanaattinen raittiusrääkki ja nesteenpelko
Siviilielämässään ja myöhemmin sotatantereilla George S. Patton ei todellakaan ollut mikään raitis mies. Hän oli upporikas herrasmiesurheilija, joka liikkui yläluokan piireissä kuin kala vedessä ja nautti estottomasti skottilaista viskiä, bourbonia sekä myöhemmin omia salaisia cocktailejaan (kuten pahanmaineista upseerien suosimaa ”Armored Diesel” -sekoitusta).
Tukholman kisojen alla vuonna 1912 Patton kuitenkin muuttui pakonomaisen kurinalaiseksi askeetikoksi. Hän päätti, että mikään ei saanut vaarantaa hänen menestystään Olympian alttarilla. Patton asetti itsensä fanaattiseen alkoholikieltoon ja kieltäytyi koskemasta tippakaan viiniin tai mallasjuomiin. Mies meni niin äärimmäisyyksiin, että hänen vaimonsa muisteli myöhemmin isän olympiatreenien olleen kauheaa aikaa koko perheelle. Patton nimittäin eli viikkoja pelkällä raa’alla pihvillä ja salaatilla.
Moraalisen absoluuttisen raittiuden rinnalla Patton noudatti tuon ajan oudointa urheilutieteellistä teoriaa: hän uskoi fanaattisesti, että liika nesteen juominen pilaisi uimarin ja juoksijan keuhkokapasiteetin. Niinpä hän rääkkäsi itseään Tukholman helteessä juomalla niin vähän vettä kuin suinkin mahdollista ja ajaen elimistönsä jatkuvaan vaaralliseen kuivumistilaan.
Oopiumidopingia maastojuoksussa
Tämä itsepäinen askeesi ja nesteiden pelko kostautuivat fysiologisesti kisojen viimeisenä päivänä. Ennen viisiottelun päättävää raastavaa 4 000 metrin maastojuoksua Patton oli uinnin, ratsastuksen, miekkailun ja ammunnan jäljiltä fyysisiä täysin loppu. Hänen kuivunut ja nääntynyt kehonsa oli valmis pettämään, varsinkin kun ammunnassa oli tullut takkiin tuomarien tulkittua yhden osuman hudiksi (Patton itse väitti ampuneensa kahdesti samaan reikään).
Tässä vaiheessa astui esiin Pattonin suurin paradoksi: mies, joka kieltäytyi jyrkästi viinilasin moraalittomuudesta, ei nähnyt mitään ongelmaa puhtaassa kemiallisessa dopingissa. Saadakseen viimeisetkin voimat irti itsestään ja turruttaakseen uupumuksen Patton otti ennen juoksustarttia Yhdysvaltain joukkueen lääkäriltä ruiskeen aitoa oopiumia.
Huumattuna, oopiumin turruttamalla tahdonvoimalla Patton raastoi itsensä maastojuoksussa maaliin kolmanneksi. Heti maaliviivan ylitettyään hän kuitenkin lyyhistyi tajuttomana maahan, ja lääkärit joutuivat elvyttämään häntä katsomon uumenissa tuntikausia. Koska KOK:n aateliset eivät olleet vielä kuulleetkaan kielletyistä aineista, Pattonin suoritusta pidettiin puhtaana herrasmiesupseerin sankarillisena tahtona. Hän sijoittui kokonaiskilpailussa upeasti viidenneksi.
Berliinin 1916 peruttu revanssi
Viides sija oli kunnianhimoiselle Pattonille valtava pettymys ja raivon paikka. Sijoittuminen mitalisijojen ulkopuolelle oli hänen kaltaiselleen äärimmäisen kilpailuhenkiselle luonteelle kova paikka. Hän oli loppuun asti varma, että tuomarit olivat vieneet häneltä varman mitalin ammunnan luotijupakan vuoksi. Tämä vääryyden kokemus vain kasvatti hänen raivoaan ja haluaan palata näyttämään kykynsä. Patton ei suostunut hyväksymään tappiotaan ruotsalaisille upseereille, vaan vannoi ottavansa täydellisen revanssin vuoden 1916 Berliinin olympialaisissa.
Hän ei jäänyt odottelemaan, vaan aloitti raivokkaan valmistautumisen Berliinin kisoihin välittömästi Tukholman jälkeen, jo loppuvuodesta 1912. Hän varmisti paikkansa Yhdysvaltain Berliinin olympiajoukkueessa hyvissä ajoin jo kaksi vuotta ennen kisoja, ja häntä pidettiin yhtenä tulevien kisojen vahvimmista mitalisuosikeista.
Valmistautumisessaan Patton matkusti Ranskaan Saumurin maineikkaaseen ratsuväkikouluun (Cadre Noir). Siellä hän hioi miekkailutekniikkaansa ranskalaisen mestarin Charles Cléryn alaisuudessa. Tämän matkan oppien ja havaintojen pohjalta hän suunnitteli palattuaan Yhdysvaltain armeijalle uuden, suoran ratsuväkimiekan (malli M1913), joka jäi sotahistoriaan nimellä ”Patton-sapeli”.
Samalla Patton jatkoi askeettista, nesteitä säännöstelevää harjoitustaan armeija-ajon ohessa. Hän oli varma siitä, että Berliinin Deutsches Stadionilla hän kruunaisi itsensä viisiottelun olympiavoittajaksi. Ensimmäinen maailmansota kuitenkin syttyi kesällä 1914, ja Kansainvälinen olympiakomitea joutui perumaan Berliinin kisat. Pattonin fanaattisesti suunnittelema olympiarevanssi ja hänen urheilu-uransa päättyivät tähän. Kun olympialaiset seuraavan kerran järjestettiin vuonna 1920 Patton oli vakinaisessa palveluksessa kehittämässä Yhdysvaltojen panssariasetta ja kouluttamassa tulevia upseereita.
Murtuneet kävelykepit ja salaginit parakeissa
Palaamme nyt vielä hetkeksi aurinkoiseen Tukholmaan vuonna 1912. Heti kun Tukholman viralliset kilpailut olivat ohi ja ennen kuin katse kääntyi kohti Berliiniä, Patton hylkäsi hetkellisesti askeesinsa. Hän palasi takaisin omaan yläluokkaiseen elementtiensävakava sekä upseeriklubien alkoholikulttuuriin ja hänestä tuli nopeasti Tukholmassa isännöivien ruotsalaisupseerien suuri suosikki.
Viisiottelun päätyttyä Patton ei säästellyt itseään juhlinnassa. Hän uppoutui täysillä kisojen virallisiin ja epävirallisiin iltarientoihin, joissa skandinaaviset snapsit, viinit ja samppanja virtasivat vapaasti. Erityisesti ruotsalaisten viisiottelijoiden ja muiden isäntämaan upseerien seurassa amerikkalaisvänrikki oli haluttu ja näkyvä hahmo, joka otti kaiken irti Tukholman upseeriklubien vieraanvaraisuudesta.
Tukholman seurapiireistä on säilynyt myös hauska anekdootti: kerran iltaa istuessaan Patton oli asettunut ravintolan ulkopuolella pöydässä, joka oli tietämättä varattu erään paikallisen, erittäin eksklusiivisen herrasmiesklubin jäsenille. Paikalle asteli röyhkeä ja ylimielinen ruotsalainen aristokraatti, joka paiskasi kävelykepin loukkaavasti pöytään suoraan Pattonin eteen osoittaakseen amerikkalaiselle tämän paikan. Tilanteen nähnyt ruotsalainen upseeri ryntäsi välittömästi väliin, nappasi kävelykepin ja laski sen polveaan vasten päreiksi. Hän pyysi Pattonilta anteeksi ja vei tämän oman pöytänsä kunniavieraaksi nauttimaan skandinaavista snapsi- ja viinitarjoilua.
Tämä Tukholmassa 1912 alkanut kaksinaismoraalinen linja jatkui Pattonin elämässä myöhemminkin. Kun Yhdysvaltoihin säädettiin vuonna 1919 tiukka kieltolaki, Patton ei uneksinutkaan raittiudesta. Hän pani parakeissaan laitonta olutta, samalla kun hänen hyvä ystävänsä ja tuleva kenraalikollega Dwight D. Eisenhower erikoistui salapoltto-ginin eli ”kylpyammeginin” valmistukseen, jota herrat nauttivat yhdessä.
George S. Patton Jr. oli Tukholman kisoissa aikakautensa elävä kuva ja paradoksi: herrasmies, joka kieltäuyi viinistä mutta juoksi oopiumin voimalla, ja joka aloitti valmistautumisen Berliinin revanssiin ennen kuin maailmansota muutti historian suunnan.
Kirjoituksen soundtrack: John Philip Sousa (esittäjänä The Marine Band) – ”The Thunderer” (1889)
Kun George S. Patton Jr. asteli Tukholman stadionin paahtavalle auringolle kesällä 1912, hän ei edustanut vain itseään, vaan nuorta, itsetuntoaan uhkuvaa ja nousukiidossa olevaa Amerikan yhdysvaltoja. Tähän sotilaallisen kurinalaiseen, äärimmäisen kunnianhimoiseen ja teräksisellä tahdonvoimalla rääkättyyn upseerimaailmaan sopii taustalle vain Yhdysvaltain merijalkaväen legendaarisen kapellimestarin John Philip Sousan säveltämä marssiklassikko The Thunderer, nimenomaan The Marine Bandin soittamana. Yhdysvaltain presidentin oman soittokunnan napakka ja mahtipontinen vaskipuhallinilotulitus kuvastaa täydellisesti ratsuväen nuoren vänrikin fanaattista asennetta ja sitä rautaista marssia kohti Berliinin peruttua revanssia. Se on soundtrack aikakaudelle, jolloin ylpeät upseerit uskoivat vielä sankarilliseen taisteluun, ja jolloin marssimusiikin tahdissa voitiin marssia suoraan oopiuminhuuruisesta olympiahurmosta kohti tulevan maailmansodan mutaisia taistelukenttiä. Siispä The Thunderer.
Tämä kirjoituksen kuva on tehty tekoälyn avulla. Sovellus Picsart.
Tämä kirjoitus on osa laajempaa kirjoitussarjaa, sen kuudes osa. Aikaisemmin on ilmestynyt.
12.09.2026 Olympialaiset ja alkoholi. vol I. Dionysoksen varjo ja antiikin kisat.
04.10.2026 I Olympiadin kisat Ateenassa -Alkoholi urheilujuomana.
18.10.2016 Aurinkoinen Tukholma 1912 – Ensimmäiset oikeat nykyajan olympialaiset.
Uuden Suomen blogipalvelussa bloggaajat julkaisevat tekstinsä itse ja niissä esitetyt näkemykset ovat kirjoittajien omia.
George C. Scottin pääosittama panssarikenraali on jäänyt varmasti elokuvan ystäville mieleen.
Leffa kaipaisi ehdottomasti päivitystä.
Pattonin nuoruusvuodet kirjoituksen perusteella olisi tärkeää sisällyttää elämänkertaan.
Lähdeluetteloa jäin blogista kaipaamaan.
Samoin ilmaan jäi roikkumaan
Armored Diesel -khoctailin (ääntäminen a la sotamies Arvi Huhtala/Suosalo/Talvisota) kompositio.
Ilmoita asiaton viesti