Miljoonan hankkimisesta ja kuluttamisesta

Tunnetuimpiin sijoittamisen ja rahoitusmarkkinoiden asiantuntijoihin kuuluva Vesa Puttonen (s. 1966) on Aalto yliopiston kauppakorkeakoulun rahoituksen professori. Yliopiston oppiaineena ja tutkimuksena rahoitus on Suomessa nuorta. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa se vakiintui omaksi pääaineekseen vasta 1990-luvulla. Rahoitus tutkii taloustieteen osana varojen hankintaa, sijoittamista, hallintaa ja arvostusta analysoiden, miten yksilöt, yritykset ja markkinat tekevät päätöksiä epävarmuuden ja riskin vallitessa.

Puttosen kirjoittama Miten miljoona hankitaan ja kulutetaan (Otava, 2026, kansi Tommi Tukiainen, 205 s.) on opas tavalliselle ihmiselle. Ei siis rahoituksen oppikirja. Hallittua riskiä on syytä ottaa ja säästäminen kannattaa aloittaa nuorena. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä ja vaihtoehtoja riittää. Miljoonan hankkiminen riippuu järjestelmällisestä säästämisestä ja varojen sijoittamisesta osakkeisiin. Omaan kokemukseensa nojaten Puttonen kertoo hajauttamisen olevan sijoittamisessa olennaista. Riskiä pitää ottaa, mutta hallitusti. Jos jokin sijoituskohde vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta se yleensä ei ole totta hän muistuttaa.

Varallisuus ei kasva, jos kaikki tulot kuluttaa. Tuhlata ei pidä. Kirja korostaa että rahaa kannattaa käyttää asioihin – ei tavaroihin, jotka oikeasti lisäävät hyvinvointia. Statuskulutus ei tuo kestävää onnellisuutta. Kuukausikulutus on kuukausisäästämisen peilikuva.

Puttonen aloitti sijoittamisen jo armeija-aikana, mistä tuli opettavainen kokemus. Hän säästi armeijan päivärahoista puolet ja sijoitti ne muiden säästöjensä kanssa porilaiseen yhtiöön, Manconiin. Yhtiö meni konkurssiin vuonna 1989 ja Puttonen menetti kaiken ja ”vähän enemmänkin” sijoitettuaan tähän osakkeeseen myös ensimmäisen vuoden opintolainansa.

Manconinia pidettiin tuolloin hyvämaineisena ja varmana menestyjänä, johon yleisesti uskottiin. Omalta kohdaltanikin tämä konkurssi kirpaisi. Johdin Otaniemessä tutkimusprojektia, jonka taustatukija sekä päärahoittaja Mancon oli. Projekti kuivahti ikävästi kasaan.

Esimerkkinä usein käytettyä sijoitusten seitsemän prosentin vuosituottoa Puttonen pitää korkeana huomauttaen esimerkiksi omia rahastojaan markkinoivien pankkien esittävän säästöjen arvon houkuttelevan korkeaksi kasvattavia ennusteita. Laskelmista myös usein unohtuu inflaation vaikutus eli se, minkä arvoisia säästöt ovat ostovoimaltaan kymmenien vuosien päästä.

Pörssisijoitusten vaihtoehdoksi on tarjolla laaja valikoima tavallista tilikorkoa parempaa tuottoa maksavia erilaisia rahastoja. Bitcoinit ja muut kummajaiset tosin ihmetyttävät ikäistäni.

Tavispalkansaajakin voi vaurastua kurinalaisella säästämisellä, pitkäjänteisellä sijoittamisella ja järkevällä kuluttamisella. Nuorempana voi ottaa enemmän riskiä ja sitten vähän vanhempana jarruttaa. Rahan kuluttaminen tosin tuntuu vaikealta, jos on koko ikänsä tottunut säästämään.

Olen omistanut vauvasta lähtien osakkeita viisaan isoisäni ostettua minulle muutaman silloisen KOP:n osakkeen. ”Omaa rahaa” ansaittuani hankin hajautussyistä pääosin KOP:n ja SYP:n osakkeista koostuvan vaatimattoman osakesalkun. Pankkien yhdistyessä Meritaksi sekin hajautus hävisi. Tuottoisimpiin sijoituksiini kuuluivat muutamat taannoiset kaupunki- ja kesäasunnon puhelinosakkeet, joiden tuotto usein kattoi vuoden puhelinlaskut. Sijoitan edelleen harkiten osakkeisiin.

”Osaat tehdä oikeita valintoja, kunhan pysähdyt ensin miettimään niitä” lopettaa Puttonen, jonka kirja on sijoittamisesta kiinnostuneille lukemisen arvoinen.